tiistai 18. joulukuuta 2018

Koulutuskokeilu: pintakäsittely

               
               Koulutuskokeilu: pintakäsittely

Tutustuin salon seudun ammattioppilaitoksessa pintakäsittely puoleen. 

Odotukset:
 Odotin, että saisin tietoa alasta ja, että saisin tehdä jotain alaan liittyvää. Motivaationi oli hyvä tutustumisen suhteen.

Mitä tein:
Opettaja oli unohtanut, että olemme tulossa koulutuskokeiluun ja päätti, että siivoamme koko päivän. Opettaja oli huonosti valmistautunut.

Yllätyin, että emme saaneet tehdä mitään töitä muuta kuin siivoamista.

Saimme hyvää palautetta, mutta asia oli väärä. Uskon, että siivoaminen on osa tätä työtä, mutta sitä ei tehdä koko ajan.

Uskoisin, että jos saisin käydä uudestaan koulutuskokeilussa niin, että saisin tehdä jotain alaan liittyvää niin saattaisin tykätä alasta.

tiistai 11. joulukuuta 2018


                       Työharjoittelun 3 viikko


Koneen nimi: leikkuri

Mihin käytetään:
 Kanavan katkaisuun 

Miten käytetään:
Kanavaan tehdään reikä esim. puukolla ja sitten leikataan leikkurilla kanavan ympäri.

Työharjoittelu viikko 2

                       
                           Työharjoittelun toinen viikko

   Työntekijä haastattelu:
    
    1. Mikä on ammattisi?
        -Ilmastointiasentaja, yrittäjä

    2. Millainen koulutus ammattiin on?
        -LVI- asentaja 

       3. Mitä työtehtäviisi kuuluu tällä työpaikalla?
        -Ilmastointi asennukset/purku 
        -Työnjohto

     4. Mitkä ovat työsi hyvät ja huonot puolet?
         hyvät: oma vapaus ja joustavat työajat
         huonot: pitkät työpäivät ja pitkät työmatkat

     5. Millaista osaamista ryössäsi tai yleensä tällä alalla tarvitaan?
         -Asennusosaamista
         -Koneiden käytön osaaminen
         -Mitoitustaidot

        6. Millainen työaika alallasi on?
         - 12h/pv matkoineen

     7. Millainen palkkataso on?
         -Heikko

     8. Millaista kuntoa ja terveyttä alalla vaaditaan?
         -Hyvää kuntoa



   

sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Työharjoittelu viikko 1

 
                                     Työharjoittelun ensimmäinen viikko:

   1.Olen työharjoittelussa Asennusjam Oy yrityksessä, joka on              isäni yritys.

   2. Yrityksessä tehdään ilmastointi töitä, kanavan asennusta ja
       purkamista yms.

     3. Työntekijöitä on 5

    4. Yrityksessä tehdään töitä isommille firmoille, sekä myös                  yksittäisille yrityksille.

    5. Parasta ensimmäisessä viikossa on ollut se, että olen saanut              hyvää palautetta ja, että olen oppinut uusia asioita.

    6. Vaikeinta ensimmäisellä viikolla on ollut työkalujen ja osien 
        opettelu.

Työharjoittelun itsearviointi

                   
                              Itsearviointi

   1. Uudet tiedot ja taidot:
        Tiedot: Kanavan asennus ja purkaminen
                    Nosturin käyttäminen
                    Tuntipapereiden teko
                              Kannakkeiden muutostyöt
           
             Taidot: Työaikojen noudattaminen
                     Ahkeruus
                     Omaaloitteisuus


      2. Mitä opin itsestäni?
            - Opin, että ilmastointi työt saattavat olla mahdollinen työ                  minulle.

    3. Mikä meni hyvin?
        - Kanavien purkaminen
        - Tuntipapereiden tekeminen 
        - Nosturilla ajaminen

       4. Missä tarvitsin jakson aikana apua?   
        - Työkoneiden käyttämisessä

    5. Mitä asioita pitäisi harjoitella.
            - Unirytmin pitäminen

    6. Mitä työtä oli kiva tehdä?
            - Paperityöt
        - Nosturilla ajaminen
            - Kanavien purkaminen

    7. Mitkä olivat tylsimmät tehtävät?
        - Työkoneiden ja osien hakeminen

    8. Miten saavutin asettamani tavoitteet?
        - Omasta mielestä hyvin, jopa odotettua paremmin

    9. Millaista palautetta sain? 
        - Hyvää palautetta ahkeruudesta ja omaaloitteisuudesta

     10. Miten jakso onnistui kokonaisuudessa?
         - Omasta ja työnantajasta todella hyvin

torstai 8. marraskuuta 2018

Koulutuskokeilu: kokki



                                      Koulutuskokeilu

 Olin tutustumassa taitajankatu 6 ravintola- ja catering alalla. Ravintola- ja catering alalla voi opiskella kokiksi tai tarjoilijaksi. Alalla voi työllistyä esim. ala carte kokkina. Työllistyminen on hyvin mahdollista alalla, tosin saattaa olla, että joutuu käymään eri paikkakunnalla töissä. Etenemis mahdollisuudet ovat todella hyvät.

Odotukset:
 -Riittävä tiedonsaanti
 -Ruuan tekeminen

Motivaationi tutustumisen suhteen oli hyvä. Olin todella kiinnostunut alasta ja pyrin parhaani mukaan keskittymään ja tutustumaan alaan. Tavoitteeni oli saada mahdollisimman paljon tietoa alasata ja se, että saisin tietää olisiko ala minulle sopiva.

Tutustumispäivinä kävimme läpi opiskelukeittiöitä ja teimme keksejä, sekä kääretorttua. Opin tekemään kunnolla ässä keksejä ja jotenkin kääretorttua. Opettajat olivat todella mukavia välillä ei meinannut pysyä mukana, kun he puhuivat todella nopeasti. Oppilaatkin olivat mukavia.

Yllätyin siitä, kuinka kova kiire alalla on ja kuinka raskasta se todella on.

Sain opettajalta hyvää palautetta, että olin ollut aktiivinen jne. Olen itse samaa mieltä.

Antaisin itselleni arvosanan: 8,1/2

Vaikka olin kiinnostunut alasta niin en usko, että se olisi minun alani. Mutta pysyn positiivisena muita aloja kohtaan, jos löytäisin sen oman alani.

torstai 11. lokakuuta 2018


                  Top 5 avoimet ovet ammattia:

1.Datanomi
- Datanomi siksi, että he olivat tehneet hyvän esityksen ja esitys oli kiinnostava.

2.Pintakäsittely
-Pintakäsittely siksi, että he olivat hyvin kiteyttäneet ne tärkeimmät asiat.

3.LVI- asentajat
-Hyvin tehty esitys ja hauska. Opiskelija, joka kertoi alasta kertoi paljon ja oli kiinnostunut.

4.Rakennusala
-Hauskat ja mukavat opiskelijat. Hyvin kattava esitys.

5.Matkailuala
-Kiinnostava esitys ja mukavat opiskelijat.

Joillain aloilla olisi vielä parantamisen varaa esityksissä. Joistain pisteistä puuttui kokonaan esittelijä.

Oli muuten todella mukava käydä vierailemassa aloilla.

                 




torstai 4. lokakuuta 2018

   

Kuvahaun tulos haulle tekoälyDigitaidot työelämässä     


Digitalisaation ansiosta joitain töitä on onnistuttu muokkaamaan niin, että töitä voi tehdä muuallakin kuin                                                                          työpaikkalla esim. kotona.

Monia töitä on digitalisaation avulla onnistuttu helpottamaan ja muokkaamaan.

Opin sen, että tekoälyä tullaan käyttämään tulevaisuudessa yhä enemmän ja enemmän. Ne jotka tietävät digiasioista enemmän heillä on parempi mahdollisuus saada työpaikkoja.                  
Pitäisi oppia paljon erilaisia uusia taitoja ja tietoja digitalisaatioon liittyen.

Internetistä löytyy paljon, joko oikeita tai feikki uutisia. Itse olen aika huono erottamaan onko uutinen oikea vai feikki. Sen tiedän, että jos aikoo tilata jotain netistä niin pitää olla varma, että nettisivu ei ole huijausta.

Millaisia digitaitoja tarvitaan?
 - Medialukutaito= se on kyky lukea ja ymmärtää mediaa.
 - Digitaalinen turvallisuus= Tietää mitä tietoja kannattaa antaa         millekkin nettisivuille.

Omaa oppimista digitalisaatiossa vaivaa se, että en ole kiinnostunut mistään tekoälystä tms.

Minusta ne rahat mitä käytetään esim. tekoälyyn voisi käyttää johonkin hyödyllisempään.
Aiheeseen liittyvä kuva  Kuvahaun tulos haulle tekoäly

perjantai 21. syyskuuta 2018

   

                       Sisko tahtoisin jäädä

Sisko tahtoisin jäädä on vuonna 2010 valmistunut elokuva. Elokuvan on ohjannut Marja Pyykkö. 
Elokuvassa seurataan 9 luokkalaisen Emilian elämää. Emilia tutustuu uimastadionilla Siiri nimiseen tyttöön, joka on uhmakas ja ei välitä muiden mielipiteistä. Emiliasta alkaa  muuttua holtiton ja välipitämätön nuori. Emilian isä, pikkusisko Elsa ja isän avopuoliso Tuula huolestuvat tytön käytöksestä. 
Emilia hakkaa vanhan miehen sairaalakuntoon, kun tämä tulee valittamaan heille jäätelön varastamisesta.
Emilia karkaa risteilylle kotoa ja hän ja Siiri joutuvat laivan putkaan yritettyään varastaa Vicky Rosti taulun.
Emilialla on kisat seuraavana päivänä ja hän ei krapulan takia pysty juoksemaan, niin Siiri juoksee hänen puolestaan. 
Isälle ja Emilialle tulee riitaa ja Isä lyö Emiliaa. Emilia menee hetkeksi Siirille asumaan ja isä päättää, että Emilian olisi hyvä muuttaa omilleen.
Kun Emilia on asunut hetken omillaan ja pistänyt välit poikki Siiriin alkaa isä luottamaan taas Emiliaan ja antaa Elsan käydä yökylässä Emilian luona.

Elokuva kertoo minun mielestäni teinin aikuistumisesta ja itsenäistymisestä.

Elokuva oli mielestäni hyvä, mutta todella sekava.
Näyttelijät olivat hyviä ja heittäytyivät hyvin rooliin. 


Kuvahaun tulos haulle sisko tahtoisin jäädä

torstai 6. syyskuuta 2018

           




Ryhmäyttäminen

1. Mitä tarkoittaa ryhmäyttäminen?
 Vastaus: Ryhmäyttäminen tarkoittaa ryhmän jäsenten vuorovaikutusta, luottamusta ja viihtymistä. Ryhmäyttämisen tarkoitus on luoda ryhmän jäsenille mukava ja turvallinen olo. Usein ryhmän toimivuus ja yhteistyökyky vaatii aikaa.

2. Palloharjoite:
Jokainen kertoo vuorollaan oman nimensä, tunnetilansa ja viikonlopun suunnitelmansa, jonka jälkeen pallo vieritetään seuraavalle. Harjoitusta voi muokata oman mielensä ja ryhmän mukaan. Aiheena voi olla, vaikka huolenaiheet ja lempiväri. Harjoitus sopii kaikenikäisille.


Kuvahaun tulos haulle ryhmäyttäminen

perjantai 31. elokuuta 2018

31.8.2018



     Aamupäivällä aloitimme klo. 9.15. Olimme edellisenä päivänä tehneet esitelmiä 
     erimaista, sillä meille oli tulossa vieras tunnille ja hän kertoisi omasta kotimaastaan.

     Maat esiteltiin vuorotellen.
  1.  Peru
  2. Intia
  3. Irak
  4. Toinen Irak 
  5. Venäjä
  6. Viro 
  7. Suomi 
     Jokainen esitelmä oli mielestäni mielenkiintoinen ja sain paljon lisätietoa erilaisista 
     maista ja niiden kulttuureista.

     Minusta kiinnostavimmat maat, joita esiteltiin olivat:
  • Venäjä
  • Intia 
  • Irak

      

sunnuntai 26. elokuuta 2018



       Hei. Olen Aino. Olen 17 -vuotias valma opiskelija. Asun Vihmalolla omakotitalossa                            vanhempien ja 3 sisaruksen kanssa.
   
      Harrastan kuoroa, kalastusta ja eläintenhoitoa. Meillä on kotona lampaita, kanoja, 3 koiraa,                  3 kissaa ja 2 pupua.
   
      Luonteeltani olen rauhallinen, kiltti, mukava, hauska ja empaattinen.
   
      Asioita joista pidän:                                           

  • Nukkuminen
  • eläimet
  • piirtäminen
  • Elokuvat
  • Puhelimella pelaaminen
  • Uiminen
  • Kalastus
  • Valvominen
  • Ajaminen
  • Musiikin kuuntelu

       Asioita joista en pidä:
  • Kiusaaminen
  • Väsymys
  • Epäoikeudenmukaisuus
  • Stressi
  • Matikka
  • Englanti
  • Ruotsi
      Opiskelijana olen tunnollinen, ahkera ja tarkka.
      Lempiaineeni koulussa on äidinkieli. 
      Lempi opiskelutapani ovat tekeminen, lukeminen ja kuunteleminen.

      Tärkeitä ihmisiä elämässäni ovat perhe, poikaystävä ja kaverit.
      Perheenjäseniin lasken myös eläimet, mitä meiltä löytyy kyllä.
      Tärkeitä asioita elämässäni ovat terveys, perhe ja se, että kaikilla on hyvä olla.

     Haaveilen siitä, että löydän oikean ammatin ja, että pystyn itsenäistymään.
     Unelmoin omasta kodista.

     Siinä oli jonkun verran tietoa minusta.